Berliinissä taksilla matkaaminen on melko edullista, ainakin verrattuna useimpiin muihin Euroopan suurkaupunkeihin. Lähtömaksu on 3,90 €, ja matkan 2 €/ km ensimmäisen 7 kilometrin matkalta. Tämän jälkeen hinta laskee 1,50 €/ km.

Vaikka julkiset kulkuvälineet ovat halvempia, pääsee Berliinissä matkaamaan taksilla lyhyitä matkoja edullisesti. Berliinissä toimii niin sanottu lyhyen matkan järjestelmä, jossa 2 kilometrin mittaisen matkan hinta on kiinteät 5 €. Tällainen matka on kuitenkin mahdollista vain, jos taksin nappaa lennosta.

Voiko näin halpa taksimatka todella olla mahdollinen? Huijaritaksejakin toki löytyy, mutta esimerkiksi lentokentillä ja juna-asemilla päivystää taksiyhtiöiden palveluksessa olevia henkilöitä, jotka osaavat neuvoa oikean taksin valinnassa. Varsinkin lentokentältä lähtiessä tulee olla tarkka, ettei hyppää huijarin kyytiin. Berliiniläisen taksin tunnistaa takalasiin sijoitetusta toimilupanumerosta. 8000:tta korkeampia numeroita ei Berliinin alueelta löydy. Kaupunki on myös laittanut kohutun Uber -taksipalvelun toimintakieltoon 25 000 euron uhkasakon nojalla, mikäli se toimii kaupungissa. Taksin voi mobiilisovelluksella tilata turvallisemmaltakin taholta. Kaksi suurta Berliinissä toimivaa taksifirmaa, Taxi Berlin ja FunkTaxi Berlin, tarjoavat mobiilisovellusta, jolla auton voi tilata itselleen, eikä keskimääräisen odotusajan tulisi olla 3 minuuttia pidempi. Muita taksipalveluita Berliinissä ovat Würfelfunk, TaxiFunk Berlin, Quality Taxi, City-Funk Berlin ja Talixo. Myös suomalaisen CabForce -yhtiön kautta voi Berliinissä tilata itselleen taksin.

Ekologisuutta arvostava voi myös matkustaa Berliinissä pyörätaksilla eli niin sanotulla velotaksilla. Sellaisella voi pyyhältää paikasta toiseen tai nauttia samalla turistikierroksesta kaupungissa. Pyörätaksilla matkaaminen on kuitenkin hiukan kalliimpaa – perusmatkalla ensimmäinen kilometri maksaa 7 euroa ja sitä seuraavat 5 euroa. Turistikierroksia löytyykin sitten erilaisissa hintaluokissa. Velotaksilla voi matkata kerrallaan maksimissaan 2 aikuista ja yksi korkeintaan 7-vuotias lapsi.


Kommentit

Taksi — Ei kommentteja

Vastaa