Checkpoint Charlien museo, jota kutsutaan myös muurimuseoksi, sai alkunsa vuonna 1962 ihmisoikeusaktivisti tri. Rainer Hildebrandtin toimesta. Alun perin Berliinin muurin viereisessä talossa sijainnut museo oli vain kahden ja puolen huoneen kokoinen, mutta nykyään sillä on pinta-alaa jo 2 000 neliötä. Nykyiseen paikkaansa museo perustettiin vuonna 1963, ja sen johtajana toimii perustajan leski, Alexandra Hildebrandt. Museo sijaitsee lähellä entistä rajanylityspaikkaa Checkpoint Charlieta, jonka mukaan se onkin saanut nimensä.
Checkpoint Charlien museo keskittyy lähinnä ihmisoikeuksiin, ja Berliinin muuri liittyykin siihen olennaisesti. Museossa pääsee tutustumaan muurin historiaan alusta asti, sillä näyttely muurista alkaa aivan niistä päivistä, jolloin muuria ryhdyttiin rakentamaan. Checkpoint Charliesta löytyy myös erilaisia esineitä, joilla muuria yritettiin ylittää ja alittaa, sekä siinä onnistuneiden henkilöiden kertomuksia. Muurin historian lisäksi museosta löytyy kaikkea mielenkiintoista ihmisoikeuksien puolesta taistelemisen teemalla. Mm. Ghandin alkuperäisen päiväkirjan lisäksi museo esittelee nykypäivän ajankohtaisia asioita, kuten Mikhail Khodorkovskyn tapausta. Yksi museon uusimmista lisäyksistä on NATO:a esittelevä näyttely.
Museota on kritisoitu laajasti julkisuudessa, mutta siitä huolimatta se on erittäin suosittu. Checkpoint Charliessa tarjotaan opaskierroksia kolmella eri kielellä (saksa, englanti, ranska) ja sen tiloissa toimii myös kahvila. Museo on auki joka päivä, juhlapyhät mukaan lukien, ja sinne pääsee helposti bussilla tai metrolla.
Checkpoint Charlieen pääsee ilmaiseksi Berlin Passilla. Ilman sitä aikuiset joutuvat pulittamaan 12,50 euroa ja 7-18-vuotiaat 6,50 euroa.
Kommentit
Checkpoint Charlie — Ei kommentteja
HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>