Brandenburgin portti on Saksan kuuluisimpia nähtävyyksiä, ja sillä on takanaan yli 200 vuoden historia. Portti on kärsinyt paljon menneisyytensä aikana, mutta nykyisin se on täysin restauroitu. Brandenburgin porttia on entisöity mittavasti vuosina 2000-2002. Kerrotaan, että viimeinen sodan aikainen luoti poistettiin portista vuonna 2001. Entisöintitöihin on uponnut yli kuusi miljoonaa euroa.

Brandenburgin porttia rakennettiin vuosina 1788-1791. Tuolloin Berliiniin saapuvilta kerättiin tulleja, ja Brandenburgin portti korvasikin yksinkertaiset vartijakopit. Kuningas Fredrik Vilhelm II rakennutti portin kuvatakseen rauhaa, ja portti nimettiinkin alun perin Rauhan portiksi. Brandenburgin portin arkkitehti, Carl Gotthard Langhans, inspiroitui Ateenan Akropoliksen propylaioista, eli Akropoliksen monumentaalisesta porttirakennuksesta. Tämä näkyykin Brandenburgin portissa pylväinä, joita on yhteensä 12. Pylväät muodostavat viisi aukkoa ja tavalliset kansalaiset saivat alun perin kulkea vain sivummaisista. Portti on hyvin koristeellinen kreikkalaisine yksityiskohtineen ja sen huipulla komeilee nelivaljakkoveistos, Quadriga.

Napoleonin päästessä valtaan vuonna 1806, hän määräsi Quadrigan purettavan ja lähetettäväksi Pariisiin. Kun Napoleon kukistettiin vuonna 1814, veistos palautettiin Berliiniin, ja valjakossa istuva jumalatar sai seurakseen preussilaisen kotkan sekä rautaristin.

Toisen maailmansodan aikoihin natsit pitivät porttia juhlallisena symbolinaan. Brandenburgin portti selviytyi sodasta, mutta vaurioitui pahasti. Pommitukset ja luodit jättivätkin siihen ikävät jälkensä. Kun toinen maailmansota sitten vaihtui kylmään sotaan, porttia kunnostettiin Itä- ja Länsi-Saksan yhteistyönä. Siitä huolimatta sodan jäljet näkyivät vielä pitkään. Berliinin jaossa Brandenburgin portti jäi Itä-Saksan puolelle mutta siitä tehtiin kuitenkin muurin kohdalla matalampi ja leveämpi. Yhdysvaltain silloinen presidentti Ronald Reagan piti kuuluisan puheensa muurin purkamisesta Bradenburgin portilla. Kun muuri lopulta purettiin vuonna 1989, portti avattiin jälleen rajanylityspaikaksi ja sitä pidettiin vapauden sekä yhtenäisyyden symbolina.

Brandenburgin portti oli Berliinin viimeinen kaupunginportti. Vuonna 2002 se suljettiin liikenteeltä, mutta sitä pääsee toki tutkimaan lähietäisyydeltä jalkaisin.

Mahtava portti sijaitsee keskeisellä paikalla Berliinin historiallisessa keskustassa, Pariser Platzin aukiolla. Berliinin pääkatu Unter der Linden päättyy portille. Brandenburgin portti on erittäin suosittu nähtävyys ja sitä käydäänkin katsomassa useilla opaskierroksilla. Muun muassa hop-on-hop-off -bussikierroksen yksi pysäkki sijaitsee aivan portin luona.

Porttia kannattaa käydä katsomassa myös illalla. Pimeän laskeuduttua portti nimittäin valaistaan, jolloin se on erityisen kaunis ja loistokas.


Kommentit

Brandenburgin portti — Ei kommentteja

Vastaa