Nimensä mukaisesti Berliinin DDR-museossa pääsee tutustumaan kahtia jaetun Saksan itäpuoleen ja elämään sosialismin alla. Vuonna 2006 avattu museo keskittyy esittelemään vierailijoilleen millaista itäsaksalaisten päivittäinen elämä oli, ja juuri sen vuoksi DDR-museo onkin ainoa laatuaan. Vuonna 2012 DDR-museo oli ehdolla jopa Vuoden eurooppalainen museo -palkinnon saajaksi.

Tässä museossa ei varmasti aika käy tylsäksi, sillä sen sijaan, että tavaroita katseltaisiin vain lasin läpi, on museossa lupa tutkia esimerkiksi rekonstruoitujen huoneiden kaappeja. Paikan päällä voi katsella DDR-videoita ja kuunnella nauhoituksia, tutustua tavalliseen itäsaksalaiseen olohuoneeseen tai istahtaa vanhaan, ministeritason Volvoon. Keittiössä leijailee jopa aito DDR-ajan tuoksu!

Museossa pääsee myös kokeilemaan ajamista Trabantilla, joka on itäsaksalainen automerkki. 3D-simulaattorilla ajetaan berliiniläisessä naapurustossa ja kuunnellaan samalla aitoja Trabin ääniä. Suosittua DDR-museossa on myös epäillyn vangin asemaan asettuminen Stasin, salaisen poliisin, kuulusteluissa, mutta valitettavasti kuulustelu on mahdollista vain saksaksi. DDR-museosta voi livahtaa pois Berliinin muurissa olevan reiän läpi.

Museossa sijaitsee matkamuistomyymälä, jossa kaupitellaan luonnollisesti museon teemaan liittyviä esineitä. Mikäli paikan päälle ei pääse, museolla on myös ikioma nettikauppansa. DDR-museo on auki joka päivä iltaan asti, mutta jouluaattona se sulkee ovensa normaalia aikaisemmin. Museo sijaitsee Berlinin keskustassa, a tietysti sinne pääsee myös julkisella liikenteellä.

Pääsylippu DDR-museoon maksaa aikuisilta 7 euroa. Yli 6-vuotiaat lapset pääsevät alennetulla lipulla, jonka hinta on 4 euroa. Alle 6-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Liput voi ostaa myös netistä, jolloin hinta on edullisempi, eikä museoon mennessä tarvitse jonottaa.


Kommentit

DDR-museo — Ei kommentteja

Vastaa