Museot ovat Berliinissä erittäin suosittuja ja niitä löytyykin kaupungista satoja. Saksan ja Berliinin tunnettuja historiallisia tapahtumia olivat tietenkin sota ja Berliinin kahtiajako, ja useat Berliinin museot keskittyvätkin näihin aiheisiin. Kaupungista löytyy kuitenkin laaja valikoima muidenkin teemojen museoita: tiedettä, tekniikkaa, taidetta, antiikkia, musiikkia jne. on tarjolla runsaasti. Berliinissä on myös lapsille tarkoitettuja museoita sekä useita erikoisen aiheen omaavia museoita.

Museoiden aukioloajat vaihtelevat, varsinkin juhlapyhinä. Useat museot ovat kuitenkin auki joka päivä ja niille pääsee helposti julkisella liikenteellä. Berliinin museoiden hintataso on melko edullinen. Mikäli tarjonnan laajuus hämmentää, Berlin Passiin tutustuminen voi auttaa. Passin avulla Berliinin museoissa vierailemisesta tulee sekä helpompaa että halvempaa ja sillä pääsee ilmaiseksi moniin museoihin.

Checkpoint Charlie

Samannimisen, tunnetun rajanylityspaikan mukaan nimetty museo on yksi suosituimmista museoista Berliinissä. Museossa voi tutustua Berliinin muuriin, aina sen rakentamisesta lähtien. Muurin lisäksi museon teemana ovat ihmisoikeudet.

DDR-museo

DDR-museossa pääsee tutustumaan millaista oli elää Itä-Saksassa. Päivittäistä elämää esittelevä museo mainostaa olevansa ainutlaatuinen kohde, jossa historiaan ”pääsee käsiksi” – kirjaimellisesti!

Museosaaren museot

Berliinin Museosaaren muodostavat viisi museota – Altes, Neues, Alte Nationalgalerie, Bode sekä Pergamon. Museot esittelevät mm. Rooman, Kreikan ja Egyptin antiikkia erilaisten taideteosten ja veistosten muodossa.

Tekniikan museo

Berliinin tekniikan museossa voi tutustua tekniikan laitteisiin, kuten kulkuneuvoihin, ja niiden historiaan. Siellä pääsee näkemään myös erilaisia valmistuslaitteita sekä kokeilemaan niitä ihan itse.

Currywurst-museo

Hieman erikoisempi museo Berliinissä on makkaramuseo. Nimensä mukaisesti tässä museossa pääsee tutustumaan kuuluisaan currywurst -makkaraan ja sen valmistukseen.


Kommentit

Museot — Ei kommentteja

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>