Metro on Berliinin tärkein joukkoliikenneväline. Sen voi jakaa kahteen osaan: lähinnä maan alla kulkevaan U-bahniin sekä metromaiseen paikallisjuna S-bahniin, joka kulkee maan pinnalla. Molemmat ovat halpoja ja käteviä keinoja kulkea paikasta toiseen, koska Berliinin metron rataverkosto kattaa suurimman osan kaupunkia. Molemmat ovat hyviä keinoja liikkua Berliinissä ja esimerkiksi linja U2:n varrelta löytyy useita upeita nähtävyyksiä.

Vuonna 1902 avatun Berliinin metron kehittyminen pysähtyi sodan alettua kaupungin itäpuolella lähes täysin. Tästä syystä S-bahn kulki lähinnä vain Itä-Saksassa, kun taas U-bahn toimi läntisellä puolella. Sodan jälkeen S-bahnia on kehitetty paljon ja parhaiten idän ja lännen välillä pääsee kulkemaan käyttämällä Ringbahnia eli kehälinjaa. Sen 40 kilometrin mittaisen reitin varrella riittää myös katseltavaa junan ikkunasta.

Vaikka S-bahnia operoikin itsenäinen yhtiö, löytyy muuta Berliinin liikennettä hoitavan BVG:n sivuilta molempien metrojen aikataulut, pysäkit ja asemat. Lippuautomaatteja, joista lipun voi ostaa, sijaitsee lähes kaikilla asemilla. Suurimmilta asemilta löytyy myös varsinaisia lipunmyyntipisteitä. Metron liput kelpaavat myös muihin julkisiin kulkuvälineisiin, ja niiden hinnat riippuvat kaupungin vyöhykejaottelusta. Lisäksi alennushintaisen lipun tarvitsee silloin, kun kuljettaa mukanaan lemmikkejä tai polkupyörää. Lapset saavat myös matkustaa alennettuun hintaan. Lippu täytyy muistaa leimata, koska sitä ei tarvitse näyttää. Mikäli lipuntarkastaja sattuu astumaan kyytiin, eikä lippua ole ostettu tai leimattu, saa matkasta valitettavasti muistoksi sakon.


Kommentit

Metro — Ei kommentteja

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>